Bang your head.
Kauniimmin sanottuna tervetuloa Royal Honeyhyn, Chupun pienehkölle personal-sivulle. Sivu on ollut pystyssä vasta säälittävän vähän aikaa, nimittäin 2008-vuoden syyskuusta lähtien. Muttajoo, en viivytä teitä tämän enempää, sillä tiedän että teitä kiinnostaa aivan mahdottomasti päästä lukemaan tietoa minusta ja tekemisistäni. Koittakaahan viihtyä, kirjoittakaa viekkuun, vierailkaa muillakin sivuillani ja niin pois päin. o/
Layout
Muutama sananen leiskasta - osittain siksi että saan annettua copyrightit oikeille ihmisille. Ensinnäkin, kuvassa ovat Nega-bändin Jin ja Yuu. Alkuperäinen kuva on peräisin Cure-lehden numerosta 59 ja skannit ovat peräisin
täältä. Kaikki muokkaus, niin kuvan kuin koodienkin osalta, taas on minun käsialaani, ja lein kaikenlainen kopiointi on ehdottomasti kiellettyä.
Updates
30.3.2009 klo 19:07
Vanhasta päivityksestä tuli kuluneeksi lähelle puoli vuotta, joten ajattelin että nyt olisi hyvä taas päivittää. 8D
- uusi lay
- tietoja päivitelty
- linkkiarkisto päivitetty
- tekstejä uusittu
Tarkoituksenani olisi lähiaikoina myös päivittää kilpailut ja laittaa tänne niitä jo kauan aikaa sitten lupailemiani ficcejä. Hmm, tai ehkä sittenkin lyriikoita. Joka tapauksessa jotain sellaista mitä
ei kannatakannattaa odottaa.